Olisiko hetki aikaa puhua yksinasuvista?

Tiesitkö, että Suomessa asuu yli 1,3 miljoonaa yksinasuvaa? Pääkaupunkiseudulla jopa puolet asuntokunnista on yksinasuvia, koko maan tasolla noin 40 prosenttia. Tähän joukkoon kuuluu nuoria, ikäihmisiä, leskiä, opiskelijoita, etävanhempia ja paljon muita.

Kun puhutaan yksinasuvista, on hyvä ymmärtää ero yksinasuvan, yksinelävän ja yksinäisen ihmisen välillä. Yksinasuvalla voi olla perhe, laaja lähipiiri ja aktiivinen sosiaalinen elämä. Yksinelävällä ei ole ympärillään tukiverkostoa, mutta hän voi silti olla täysin tyytyväinen tilanteeseensa. Yksinäinen voi olla kuka tahansa. Yksinasuva, parisuhteessa oleva tai perheellinen.

Kasvaneet elämisen kulut ja ostovoiman heikkeneminen ovat koetelleet kovalla kädellä kaikkia, mutta erityisesti yksinasuvia. Jo ennen nykyistä tilannetta jopa 70 prosenttia toimeentulotuen saajista oli yksinasuvia. Tämä on yksi konkreettinen esimerkki siitä, miksi meidän tulee aktiivisesti etsiä keinoja yksinasuvien aseman parantamiseksi. Samalla on kuitenkin muistutettava, että yhtä lailla yksinasuvissa, kuin kaikissa muissakin väestöryhmissä, on myös varakkaita ihmisiä. Yhtä lailla on tunnustettu tosi asia, että yksinasuvalla on useamman hengen talouksiin kuuluvia suurempi riski joutua köyhyysrajan alapuolelle.

Olen itse asunut 16-vuotiaasta asti pääsääntöisesti yksin. Tänä aikana olen opiskellut kaksi eri tutkintoa ja ottanut elääkseni opintolainaa. Olen myös sairastunut syöpään yksin asuessani ja elänyt sairauspäivärahalla samalla vastaten kaikista elämisen kuluista ja hoitomaksuista yksin. Tiedän, kuinka pienestä on kiinni, käykö taloudellinen taakka yksinasuvalle liian suureksi.

Suomessa politiikkaa tehdään edelleen pitkälti perinteiseen perhekäsitykseen pohjautuen. Mielestäni on tärkeää, että pidämme kaikki mukana ja siksi perheiden lisäksi meidän on löydettävä keinot myös yksinasuvien tukemiseen. Se ei ole keneltäkään pois, vaan päinvastoin.