Kotisairaalan toiminnasta mallia myös muiden sote-palvelujen toteuttamiseen

17.01.2022

Kuva: Pixabay.


Tämä juttu on julkaistu Länsiväylässä 17.1.2022.

Valtaosalle ihmisistä tuntee kotihoidon, mutta kuinka monelle kotisairaalan toiminta on tuttua? Kotisairaala vie sairaalatasoista hoitoa ihmisten koteihin - käytännössä siis esimerkiksi suonensisäistä lääkehoitoa potilaille, jotka eivät vointinsa vuoksi vaadi enää jatkuvaa seurantaa sairaalassa. Kotisairaalan kautta pystytään toteuttamaan suonensisäisesti niin antibioottihoito, verivalmisteiden antaminen, nesteytys kuin ravitsemuskin. Toisin sanoen juuri niitä asioita, joiden vuoksi ihmiset usein joutuvat olemaan sairaalassa.

Kotisairaalassa hoidetaan myös palliatiivisia potilaita ja saattohoitopotilaita. Moni näistä potilaista on käynyt läpi palvelujärjestelmän joka kolkan. Kotisairaala on siitä huolimatta usein ensimmäinen taho, joka tarjoaa kaiken tarvittavan avun tai vähintäänkin auttaa tarvittavan tuen saamisessa. Verikokeita varten ei tarvitse lähteä laboratorioon, reseptien uusinta onnistuu kotisairaalan kautta ja psykologista tukea on tarjolla sekä potilaalle että omaisille.

Oman kokemukseni ja potilastyytyväisyyskyselyiden mukaan potilaat ja omaiset ovat erittäin tyytyväisiä kotisairaalan hoitoon. Enkä ihmettele. Hoitoa saa kokonaisvaltaisesti, sairaanhoitaja on puhelimitse tavoitettavissa ympäri vuorokauden ja tulee tarvittaessa kotikäynnille myös sovittujen käyntien ulkopuolella.

Eri paikkakunnilla kotisairaaloiden toiminnan laajuus vaihtelee suuresti. Osalla paikkakunnista sillä on jo pitkät perinteet, toisaalla se on toiminut vasta joitain vuosia. Tietoisuus tästä toiminnasta on hiljalleen lisääntynyt ja esimerkiksi päivystyksistä osataan ohjata hyväkuntoiset infektiopotilaat aiempaa paremmin kotisairaalaan. Näin saadaan myös erikoissairaanhoidon kuormitusta vähennettyä, kun hyväkuntoiset potilaat eivät vie turhaan osastopaikkoja niitä tarvitsevilta.

Kotiin vietävät palvelut hyödyttävät erityisesti niitä, joille kotoa lähteminen on syystä tai toisesta vaikeaa. Ne vähentävät myös kustannuksia, kun ei tarvita käyntejä useissa eri yksiköissä tai kuljetuspalvelua, vaan palvelu tulee ihmisen luo. Ja siksi tämä tulisi nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena uudella hyvinvointialueella.