Ikääntynyt väestö ansaitsee heille sopivia palveluja
Yle uutisoi 12.1. traagisesti kuolleesta ikäihmisestä ja omaisen tuskasta. Kotihoidon hoitaja oli löytänyt hänet tajuttomana ja kylmettyneenä vessan lattialta. Myöhemmin ikäihminen kuoli päivystyksessä. Tähän uutiseen tiivistyy ikävällä tavalla monta asiaa, joista olen jo pitkään kantanut huolta.
Väestön ikääntyessä ja eläessä entistä pidempään palvelun tarve ei suinkaan vähene. Erityisesti muistisairauksien yleisyys kasvaa, mitä iäkkäämmästä väestöstä on kyse. Kotihoidon maksimaalisilla avuillakin käyntejä on 3–4 vuorokaudessa. Suurimman osan ajasta kotihoidon asiakkaat ovat siis oman onnensa nojassa, mikäli samassa taloudessa ei asu muita.
Vaikka omaiset olisivat apuna esimerkiksi kaupassa käymisessä, siivouksessa, muissa kotiaskareissa tai lääkärikäynneissä, vuorokauteen jää silti paljon tunteja, jolloin kukaan ei ole auttamassa. Monella kotihoidon asiakkaalla on turvaranneke, mutta muistisairas ihminen ei välttämättä osaa painaa sitäkään, vaikka hätä olisi ilmeinen.
Olen itsekin ollut kotihoidossa työskennellessäni tilanteessa, jossa postiluukusta olen nähnyt lattialla makaavan ikäihmisen, joka on hetkeä aiemmin puhunut lapsensa kanssa puhelimessa, mutta ei ole ymmärtänyt pyytää apua häneltä tai painaa turvaranneketta avun saamiseksi.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne yksinasuvat ikäihmiset, joilla ei ole omaisia. Perinteisesti lähiomaisella on tarkoitettu puolisoa, lasta tai sisaruksia, mutta yhä useammalla lähin omainen saattaa olla ystävä tai naapuri. Lähin omainen voi myös olla henkilö, joka ei ole millään tapaa mukana elämässä. Yhteiskuntamme perustuu edelleen sille oletukselle, että kaikilla on joku, joka auttaa silloin, kun ei itse asioita kykene hoitamaan. Läheskään kaikkien kohdalla näin ei ole.
Ratkaisuja haetaan erityisesti digitaalisista palveluista, mutta miksi aloitamme niiden laajentamisen siitä ikäryhmästä, jolle ne ovat kaikista vieraimpia? Lääkeautomaatteja ja etäkotihoitoa halutaan lisätä, mutta isolle osalle ne eivät sovellu. Ympäristön havainnointi on oleellisessa asemassa ikääntyneen kokonaistilannetta ja kotona pärjäämistä arvioitaessa. Etänä monet ulottuvuudet jäävät pois.
Ympärivuorokautisen hoivan vähentämistä on perusteltu muun muassa sillä, että ikääntyneet haluavat asu kotona mahdollisimman pitkään. Yhtä lailla moni kokee kotona turvattomuutta. Koska kriteerit ympärivuorokautiseen palveluasumiseen pääsemiseksi eivät täyty, vaihtoehtona on itse maksavana ottaa vastaan paikka yksityisestä hoivakodista. Harvalla on mahdollisuutta 5000–7000 euron kuukausimaksujen maksamiseen mahdollisesti vuosiksi eteenpäin.
Tarvitaankin uusia monikäyttöisiä tiloja, jotka voidaan myöhemmin muuntaa muuhun käyttöön, sillä on totta, että muutamien vuosikymmenten päästä tilanne on toinen. Ikäluokat pienenevät ja myös ikääntyneitä on vähemmän. Siksi tarvitaan kykyä katsoa pitkälle tulevaisuuteen.
Jokainen ikäihminen ansaitsee kuitenkin arvokkaan vanhuuden. Nyt ja tulevaisuudessa.