HUS-yhtymän leikkauslista vaarantaa potilasturvallisuuden
HUS-yhtymä suunnittelee 95 miljoonan euron säästöjä muun muassa päivystystoiminnasta ja tutkimusrahoituksesta leikkaamalla, tehostamalla toimintaa entisestään ja nostamalla asiakasmaksuja. Aikana, jolloin potilasturvallisuus vaarantuu jo nykytilanteessa.
Erityisen huolissani olen päivystystoimintaan suunnitelluista leikkauksista. Säästölistalla ovat Lohjan, Porvoon ja Malmin päivystykset sekä Raaseporin sairaalan toiminnan uudelleen organisointi, mukaan lukien päivystystoiminta.
Jo nyt päivystykset ovat ruuhkautuneet. Ambulanssit eivät riitä sairaalakuljetuksiin ja kiireellistäkin hoitoa vaativat potilaat joutuvat pahimmassa tapauksessa odottamaan sairaalan ulkopuolella ambulanssissa. Tämä on ollut tilanne esimerkiksi Jorvin sairaalassa, johon säästöjen toteutuessa kohdistuisi entistä enemmän painetta. Onkin vaikea kuvitella, miten päivystyksiä sulkemalla tämä tilanne hoituisi. Jokainen varmasti ymmärtää, että ei mitenkään.
On eri asia osoittaa säästöt paperilla kuin toteuttaa ne käytännössä. Lyhytkatseisia säästöjä on toteutettu jo usean vuosikymmenen ajan ja olemme nähneet mihin se johtaa. Toivon vakaasti, että siihen virheeseen ei nyt sorruta.
HUS-yhtymä kokoontuu ensi viikon maanantaina 3.10. ylimääräiseen kokoukseen päättämään ensimmäisistä selkeistä linjauksista säästöjen suhteen.
Katse kääntyy hyvinvointialueiden ja viime kädessä valtion suuntaan. Tällaisia leikkauksia me emme voi hyväksyä, sillä on ilmiselvää että suunnitellut leikkaukset sekä vaarantaisivat potilasturvallisuuden että katkaisisivat henkilöstön selkärangan kohtuuttoman työtaakan alla.